Speksissä on komeimmat miehet ja kauneimmat naiset
Sirojen näyttelijäkaunottarien ja salskeiden tanssijauroiden näkyvyys lavalla on kiistatta suurin, ja heidän pukunsa ja maskinsa herättävät speksin aihepiirin eloon. Lavastus tarjoaa loisteliaat puitteet tarinan kertomiselle.
Näyttelijä

Näyttelijän speksivuosi alkaa jo syksyllä, jolloin järjestetään improkurssit. Improkurssien perusteella ohjaaja valitsee esiintyjät kevään Teekkarispeksiin.
Onnekkailla valituilla on tammi-maaliskuussa useana päivänä viikossa näytelmä-, laulu- ja tanssiharjoituksia. Työ huipentuu kevään esityksiin, joten myös huhtikuu on tiiviisti varattu.
Uskallus, uskottavuus ja uskollisuus - näyttelijänä voi kokeilla omia rajojasi ammattiohjaajan ohjauksessa. Treenaat kappaleitasi bändin ja laulunopettajan kanssa, joskin näyttelemään pääsee myös ilman laulutaitoa. Lisäksi näyttelijänä pidät yhteyttä laulujesi sanoittajiin ja pukusi ompelijaan. Maskeeraaja opettaa sinut tekemään maskisi mahdollisimman pitkälle. Kiertueella näyttelijänä huolehdit rekvisiitastasi ja puvustasi sekä roudaat aina, kun aikataulu sen sallii.
Voit hakea näyttelemään myös Elospeksiin. Pienemmän produktion treenikausi on elokuussa ja esitykset päättyvät jouluun mennessä. Elospeksi ei häiritse isoon speksiin osallistumista.
Tanssi
Teekkarispeksissä on nähty tanssilajeja laidasta laitaan: jazzista streetiin ja modernista balettiin. Tanssijoina on ollut sekä miehiä että naisia.
Viime vuosina tanssijoita on ollut kuudesta yhdeksään. Teekkarispeksissä on yleensä noin kymmenen kappaletta tansseineen sekä lisäksi omstartit, joista osa voi olla improvisoituja. Näiden lisäksi speksissä voi olla muitakin tanssillisia elementtejä, ja tanssijoita käytetään usein statisteina ja pienissä sivurooleissa.
Tanssija
Tanssijaksi pääset tanssikokeen kautta. Intensiivinen ja fyysinen harjoittelu alkaa tammikuussa ja kestää näytöksiin asti huhtikuuhun. Viime vuosina harjoituksia on ollut 3-5 kertaa viikossa.
Tanssivastaava
Tanssivastaavana koordinoit osa-aluettasi ja olet yhteyshenkilö tanssiin liittyvissä asioissa. Sinulla on myös valta valita speksin tanssijat. Pääset myös itse tanssimaan, jos haluat.
Koreografi
Koreografina saat suunnittella ja opettaa suunnittelemasi koreagrafian tanssijoille ja näyttelijöille. Työsi alkaa biisien valinnasta joulukuussa ja koreografiat valmistuvat asteittan joulu-maaliskuussa. Työskentelet sanoittajan, sovittajan ja lavastuksen kanssa luodaksesi yhtenäisen musiikkispektaakkelin. Koreografit valitaan kokeella.
Puvustus ja maskeeraus
Puvustus ja maskeeraus vastaavat yhdessä lavaesiintyjien eli näyttelijöiden ja tanssijoiden ulkonäöstä.

Puvustusvastaava
Puvustusvastaavan työsi alkaa, kun käsikirjoitus julkaistaan. Vastaavana pääset suunnittelemaan puvut ja niihin tarvittavat asusteet, kuten hatut, kengät sekä korut näyttelijöille ja tanssijoille. Suunnitteluun on yleensä aikaa marras-joulukuusta tammikuun alkuun. Tämän jälkeen pääset hankkimaan kankaita ja tarvikeita. Ompelijat odottavat ohjeitasi. Voit myös itse ommella, viimeistellä ja korjata pukuja tarvittaessa.
Puvustaja
Puvustajana pääset ompelemaan puvut puvustusvastaavan antamien ohjeiden ja esiintyjän mittojen mukaan tammi-helmikuussa. Lisäksi sinua tarvitaa askartelemaan asusteita ja pukujen suunnitteluun. Oma ompelukone tai saumuri ovat parhaat työkalusi, mutta speksillä on myös muutama ärhäkkä kone. Puvustajana työsi on hyvin itsenäistä, joskin yhteistyö puvun saajan kanssa on tärkeää. Puku on hyvin suuri osa roolia lavalla ja auttaa jo harjoituskauden lopussa näyttelijää tämän roolityössä.
Maskeeraaja

Väriä kasvoille! Maskeeraajana pääset töihin heti käsikirjoituksen julkaisun jälkeen marras-joulukuussa. Meikkien ja tarvikkeiden huolto ja käyttö ovat intohimosi. Jos tunnet paloa suunnitella näyttelijöiden ja tanssijoiden maskit ja kampaukset sekä hankkia tarvittavat meikit ja muut maskeeraustarvikkeet, maskeeraus on hyvä valinta. Kaiken lisäksi maskeerajana pääset mukaan kiertueelle. Vaikka opetat esiintyjille maskien ja kampausten tekemisen, sinun apuasi tarvitaan, sillä esiintymispäivät ovat kiireisiä.
Lavastus ja rekvisiitta
Lavastustiimissä pääset suunnittelemaan ja valmistamaan isojen lavasteiden lisäksi rekvisiitan eli kaiken lavalla tarvittavan suuren ja pienen esineistön.

Lavasteet tehdään työpajassa, jossa on puun ja metallin käsittelyyn tarvittavia laitteita. Materiaalin ja rekvisiitan haalimisessa sekä rakennustekniikoiden keksimisessä pääset käyttämään luovuuttasi. Osa tavaroista hankitaan kirppiksiltä, sponsoreilta ja ihmisten omista kätköistä, kaikki muu tehdään itse.
Lavastusvastaava
Lavastusvastaavana työsi alkaa käsikirjoituksen valinnasta elokuun alussa ja kestää huhtikuulle, kiertueen loppuun. Lavastusvastaavana suunnittelet ja rakennat tiimisi kanssa lavasteet. Lisäksi koordinoit valmistusta, materiaalien hankintaa ja opastat lavastajia työpajan laitteiden oikeaan käyttöön.
Lavastaja
Lavastajat rakentavat lavasteita pääosin tammi-maaliskuussa. Lavastajana pääset suunnittelemaan ja rakentamaan lavasteita sekä miettimään villejä ideoita rekvisiittaan ja sen hankintaan. Miten valmistaisit jättimäisen, kevyen, seisoimista kestävän kuution, joita mahtuu kuusi pakettiautoon?
Rekvisiittavastaava

Rekvisiittavastaavana keräät listan tarvittavasta rekvisiitasta, suunnittelet niiden ulkonäön ja huolehdit siitä, että kaikki valmistuu tarpeeksi ajoissa. Näyttelijät tarvitsevat rekvisiittaa jo harjoituskaudella. Pääset tietysti myös itse valmistamaan ja hankkimaan lavastustiimin kanssa ties mitä; tyynyistä tarjottimiin ja miekoista matkalaukkuihin.
Speksipediasta
Öshähdyksiä!
- Jee! Produktio spekseilty tältä vuodelta! Valitsimme jo hallituksen ja toimihenkilöt tulevalle vuodelle. Haluatko mukaan elospeksiin? — 11 viikkoa 5 päivää sitten
- Myös Oulu oli myyty loppuun ja keikka oli mahtava! Saatiin myös juttu Kalevan viikonlopun lehteen :) — 24 viikkoa 2 päivää sitten
- Ensi-ilta takana, ja juuri nyt Oulussa. Huomenna siis vuorossa keikka #2 — 24 viikkoa 5 päivää sitten
Tulevia tapahtumia
-
27.09.2010 - 18:00 - 23:00
-
08.10.2010 - 18:00 - 23:00
-
14.10.2010 - 17:00 - 19:00
-
22.10.2010 - 20:00 - 23.10.2010 - 01:00